torstai 22. kesäkuuta 2017

Valo kesäyössä

Olen nähnyt kesän aikana melko sekavia unia, joten en ihmetellyt alkuun kun erääseen lapsuudenkodissani nukuttuun uneen sekoittui tutut nuotit. Unen sekavan verhon läpi tunnistin sävelen jostain aikojen takaa, koska sen melodia on leimautunut mieleeni vaikka olen kuullut tuon sävelen vain kahdesti. Viime vuonna kesällä mieleeni palautui jälleen tuo melodia aiheuttaen minulle epätodellisen ja kammottavan olotilan, ja saman se teki taas kun sen iloinen sävel sekoittui uneeni.

Heräsin välittömästi räväyttäen silmäni auki. Sydämeni alkoi välittömästi valmistella taistele tai pakene -reaktiota ja pumpata adrenaliinia kehooni. Aioin juuri hokea itselleni, että tuo selittämätön hyräily, jonka aikaisemmin olen kohdannut (lue tekstini: Kesäillan melodia) on vain unta, kun kuulin sen kantautuvan edelleen korviini vaimeana. Nousin istumaan sänkyni laidalle ravistaen päätäni, oliko mahdollista että unen äänet jatkuivat vaikka olin täysin hereillä?

Hyräily lakkasi yhtäkkisesti ja mieleni täytti jälleen keskellä metsää nukutun kesäyön rauha. Nousin ylös ja lähdin keittiöön juodakseni vettä ja kootakseni ajatukseni. Olin valmis laittamaan kaiken tapahtuneen unen piikkiin. Tarkastelin hämärää taloa, huoneita ja käytäviä, kaikkien muiden nukkuen rauhassa. Vesilasin äärellä päätin, että mitään muuta selittämätöntä ei tänä yönä tapahtuisi, olin univelkainen ja valmis kuittaamaan aimo osan veloista tänä yönä.

Kävellessäni takaisin makuuhuonetta kohti huomasin, että eteiseen oli sytytetty valot. En ollut kulkenut eteisen kautta, en siis ollut sytyttänyt valoja sinne unenpöpperössä. Mistään päin taloa ei kuulunut liikehdintää, ja kaikkien muiden makuuhuoneiden ovet olivat kiinni, näytti siltä ettei kukaan muukaan ollut huvikseen noussut sytyttämään eteiseen valoja sinä lyhyenä aikana, jolloin kulautin vesilasin sisällön kurkkuuni.

Kävelin eteiseen ja valo välähti pahaenteisesti, vanhat tutut kylmät väreet aaltoilivat iholleni. Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, olen kuullut että valojen välähtäessä astuu kuollut huoneeseen (lue: Räyhähenki). Napsautin nopeasti valot kokonaan pois päältä ja palasin makuuhuoneeseen jokseenkin sekavassa mielentilassa. Valot olivat menneet itsestään päälle katkaisijasta, entä oliko uneeni soljunut hyräily ollut vain sattumaa?

Tarkoittaako tämä sitä, että lapsuudenkotini selittämättömyydet ovat jälleen jatkuneet joidenkin kuukausien tauon jälkeen? Voin varmuudella sanoa, että kukaan perheenjäsenistäni ei yöllä käynyt valoja sytyttämässä, ja kun kysyin heiltä asiasta aamulla olivat hekin yhtä ymmällään.

Kuka, tai mikä, oli saanut valojen katkaisijan painumaan itsestään alas? Oliko sen tarkoitus viestiä minulle jotain?

Tämä oli kokonaan uusi ilmiö, odotan kauhunsekaisella innolla mitä seuraavaksi tapahtuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäikö asia askarruttamaan - ota yhteyttä ja kommentoi!